Hei! Lauantaina 2.12. vietämme Parolan myymälässä joulukauden avajaisia. Olet tervetullut nauttimaan tunnelmasta ja poimimaan ideat jouluusi!

PAROLAN® aidot rottinkiklassikot on suunnitellut yrityksen perustaja Aulis Herranen. Tunnetuin klassikkomme on hänen suunnittelemansa Aulis-rottinkiriippukeinu. Se sai alkunsa Parolan pajalla vuonna 1969.  

Vuosien varrella luovuudenpuuskissa syntyi useita erilaisia kalustemalleja, joista moni on yhä myynnissä. Esimerkiksi keveän, sivupöytänäkin toimivan  Toini-tarjoiluvaunun hän suunnitteli vaimolleen vuonna 1980. Lumikenkä-malliston ensimmäiset osat sekä Simpukka-tuoli ovat olleet rottinkikalustevalikoimissamme yrityksen perustamisesta, vuodesta 1967 lähtien.

Vaikka useiden rottinkituoliemme ja Aulis-riippukeinun lanseerauksesta on yli puoli vuosisataa, ne tuntuvat ajankohtaisemmilta kuin koskaan. Luonnonmateriaalien ja ekologisuuden arvostuksen kasvun myötä sekä skandinavisen muotoilun ollessa suosiossa nuoret sukupolvet ovat löytäneet kalusteemme. Tänä päivänä rottinkikalustetta ei enää nähdä vain ulkotilojen kalusteena, villojen, kesämökkien ja pergoloiden kaunistajana. Tänä päivänä rottinkikalusteet kuuluvat keveytensä ja kauneutensa ansiosta monen tyylisiin koteihin. On aina ilo törmätä riippukeinuumme ja muihin rottinkirakkaisiimme kotien ohella myös toimistojen sisustuksessa. Aidon ja oikean Parolan Rottingin tuotteen tunnistat tuotteessa olevasta Parolan-metallilaatasta.

Istahda hetkeksi. Rakastu iäksi. 

Psst. Kuulitko jo, Suomessa suunniteltujen rottinkiklassikkojen tarina saa jatkoa! Vuonna 2021 käynnistimme Tulevaisuuden klassikot -projektin. Kutsumme vuosittain suomalaisen suunnittelijan suunnittelemaan uuden rottinkiklassikon. >>Tutustu ensimmäisiin PAROLAN® X -suunnittelijoihin ja tuotteisiin. 

Näytetään tulokset 1–20 / 23

Luonnonvärinen Aulis riippukeinu

Aulis riippukeinu

359,00 
Valitse vaihtoehdoista
Luonnonvärinen Lumikenkä sohva

Lumikenkä sohva

473,00 
Valitse vaihtoehdoista
Luonnonvärinen Simpukka tuoli

Simpukka tuoli

195,00 
Lue lisää
Rottinkinen rahi monikäyttöinen kodin kaluste

Aulis rahi

149,00 
Lue lisää
Ale! Vicenza tuoli

Vicenza tuoli luonnonvärinen

373,15 
Lisää ostoskoriin
Ale! Rottinkinen musta Visenza tuoli, jossa on kauniita punottuja yksityiskohtia

Vicenza tuoli musta

373,15 
Lisää ostoskoriin
luonnonvärinen rottinkinen Parolan Vintage tuoli

Vintage tuoli

339,00 
Valitse vaihtoehdoista
Luonnonvärinen Matala Lumikenkä tuoli

Matala Lumikenkä tuoli

265,00 
Valitse vaihtoehdoista

Korkea Lumikenkä tuoli

339,00 
Valitse vaihtoehdoista
Luonnonvärinen rottinkinen PAROLAN kukkapöytä 100cm

Kukkapöytä 100 cm

199,00 
Valitse vaihtoehdoista
Punos tuoli

Punos loungetuoli

475,00 
Lisää ostoskoriin
Luonnonvärinen Sirkka riippukeinu

Sirkka umpinainen riippukeinu

449,00 
Valitse vaihtoehdoista

Toini tarjoiluvaunu

349,00 
Valitse vaihtoehdoista
Luonnonvärinen Vintage rahi

Vintage rahi

139,00 
Valitse vaihtoehdoista
Punos pöytä korkea

Korkea Punos pöytä

339,00 
Lisää ostoskoriin
Lasse lepotuoli

Lasse-lepotuoli

1109,00 
Lisää ostoskoriin
Riippuva Lasse-lepotuoli

Lasse-lepotuoli, riippuva

1209,00 
Lisää ostoskoriin
Lasse-tarjoilupöytä

Lasse-tarjoilupöytä

465,00 
Lisää ostoskoriin
Lasten pieni luonnonvärinen Lumikenkätuoli

Lasten Lumikenkä tuoli

169,00 
Valitse vaihtoehdoista
Luonnonvärinen Lumikenkä keinutuoli

Lumikenkä keinutuoli

409,00 
Valitse vaihtoehdoista