Hei! Kuulitko jo, että toukokuussa toimitamme yli 150 euron tilaukset toimituskuluitta.

Taitavissa käsissä

Parolan Rottingin perustivat Toini ja Aulis Herranen vuonna 1967. Alkuun Aulis vastasi kustannuslaskennasta, suunnittelusta ja enemmän voimaa vaativista rottinkikalusteiden valmistusvaiheista – ja Toini kaikesta muusta. Käytännössä siis kevyemmistä rottinkikalusteiden valmistuksen vaiheista, myynnistä, markkinoinnista sekä talous- ja henkilöstöhallinnosta. Kahdeksankymppisiään viettävä Rottingin Grand Old Lady antaa edelleen tyttärensä luotsaamalle yritykselle työpanoksensa, nyt tosin maltillisemmin ja mielenvirkistyspohjalta.

 

 

 

Naimisiin rottingin kanssa

Toini oli alta kahdenkymmenen, kun naapuriin serkkunsa luo rottinkitöihin muuttanut Aulis näki hänet. Oitis Aulis ymmärsi löytäneensä tulevan vaimonsa. Välissä oli vain tie – ja se oli helppo ylittää.

Kun Toini sitten avioitui Auliksen kanssa, huomasi hän pian menneensä naimisiin myös rottingin kanssa. Loimaalta Hattulaan muuttaneet Herraset aloittivat yrityksensä nollasta, pääomana pankkilaina ja neljä tervettä kättä. Toini muistelee, että hän oli tilanteessa se rohkeampi ja jalat maassa oleva, se joka sanoi että ei sitä sitten korkealta pudota, jos pudotaan. Taiteilijan osa oli varattu puolisolle.

Alkaneilla yrittäjillä työtä riitti, ensin kahdestaan, mutta jo vuoden, puolentoista jälkeen tuli tarve palkata lisää työvoimaa. Omistajat tekivät työtä yötä myöten kuusipäiväisinä viikkoina, sunnuntaitkin kuluivat työn merkeissä, kun tutut huonekalukauppiaat tulivat hakemaan tilauksiaan ja nauttimaan sunnuntailounaitaan. Kokin nimen varmaan arvaatkin… Tuoleja ja muuta rottingista valmistettua toimitettiin yksityisiin huonekaluliikkeisin ja Sokevan myymälöihin ympäri maata.

 

Kädentaidot ja periksiantamattomuus

Yrityksen laajeneminen jatkui 1970- ja 1980-luvulla. Työväkeä saatiin naapurustosta sekä tuttujen ja työntekijöiden kautta. Uusien työntekijöiden kouluttaminen oli Toinin kontolla, ja pian ohjauksen alussa hän jo huomasikin, oliko tekijästä alalle, riittikö kädentaito ja kärsivällisyys.

Enimmillään työntekijöitä oli 29. Vastuu väestä ja sen työllistämisestä oli painava. Tehty työ määritteli tilipussin sisällön, työajat olivat joustavia ja liukuma oli käytössä. Henki oli hyvä ja rottinkiperheajatus juontaa juurensa alkuajoista asti.

Jos tilauksia ei ollut, hyppäsi Toini minin rattiin ja lähti niiden perään kyselemään, reitti ja auto kulki koko valtakunnassa. Ja taas tehtiin, tuoleja ja pöytiä, koreja ja lehtitelineitä. Myöhemmin rottinkisuurperheeseen kuului myös myyntiedustajia.

Perheen tytär ja nykyinen toimitusjohtaja Anitta Herranen sanoo kasvaneensa rottingin keskellä. Ensin rottinkikasojen päällä leikkien, sittemmin erilaisia töitä tehden. Opiskeluaikojen kesätyöpaikkaa ei ole tarvinnut kaukaa etsiä.

Kaikki muuttuu hetkessä

Vuonna 1986 lensi Parolan taivaalle todellinen musta joutsen: Indonesian valtio kielsi lailla rottinkimateriaalin viennin maasta. Parolaan matkalla ollut rahtilaiva rottinkikontteineen pyörsi kesken matkan takaisin lähtösatamaansa. Tilanteeseen oli sopeuduttava, ja Parolan Rottingin tapauksessa se tarkoitti sitä, että aikaisemmin itse tehty rottinkirakentaminen oli siirrettävä Indonesiaan.

Indonesian suurlähetystön avulla päästiin tilannetta korjaamaan. Luotettavien alihankkijoiden kartoittaminen ja löytäminen otti aikansa, neuvokkuutta ja seikkailuhenkeä on tarvittu myös mallien toimittamisessa tehtaille. Toinikin on matkannut Indonesiaan kolmasti.

”Eihän se aina helppoa ole ollut”

Vielä peruuttamattomampi vastoinkäyminen kohtasi seuraavana vuonna, kun 1987 Aulis menehtyi yllättävään sairauskohtaukseen ja Toinista tuli leski 45-vuotiaana. Tästäkin selvittiin. ”Ei se aina ole helppoa ollut”, luonnehtii Toini noita vuosia. Lopputulema kuitenkin on, että kaksi vahvaa naista, äiti ja tytär, yhdisti voimansa ja Anitta astui hänelle tutun yrityksen johtoon. Talo piti tapansa, ja jos jotain ei osattu, se on opeteltu eikä periksiantaminen ole missään vaiheessa vaihtoehto.

Toini jäi eläkkeelle 55-vuotiaana, mutta se ei ole tarkoittanut rottinkiperheestä luopumista. Vieläkin hän käy auttamassa myymälässä ja toimistossa.  Sidonta- ja korjaustaidot ovat tallella ja tarvittaessa käytössä, konttien purkamisessa saatetaan tarvita lisäkäsiä ja hiekoittamistakin on kuluneena talvena riittänyt. Osallistuminen pitää mielen virkeänä ja Toinille on tärkeää auttaa.

On ihana nähdä, miten oma elämäntehtävä jatkuu taitavissa käsissä, sanoo Toini. Taitaviin käsiin kiteytyykin koko Parolan Rottingin yhä jatkuva tarina.