Valaisimet

Kodissa tarvitaan useita erilaisia valonlähteitä ja hyvin suunniteltu valaistus lisää viihtyisyyttä huomattavasti. Valo symboloi yleismaailmallista elämänvoimaa; sen määrällä on yhteys ihmisen henkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin ja se on avainasemassa erilaisten tilojen tunnelman luomisessa. Me pohjolassa saamme nauttia kesän yöttömistä öistä, mutta talven pitkä pimeä aika asettaakin sitten aivan erityisiä vaatimuksia niin kotien kuin työpaikkojenkin valaistukselle.

Ostopäätöstä tehdessä on hyvä miettiä mihin huoneeseen valaisin tulee sekä mitä huoneen osia (ja kuinka laajasti) sen tulisi valollaan korostaa. Lisäksi on tärkeää pohtia pääasiallista käyttötarkoitusta. Onko sinulle hakusessa ison huoneen yleisvalo vai etsitkö sittenkin apuvaloa? Kaipaatko lämmintä tunnelmavalaistusta vai onko toiveissasi esimerkiksi rottinkinen pöytävalaisin, joka on kaunis, mutta käytännöllinen, ja jonka loisteessa on tarkoitus tehdä töitä?  Kirjontatyö vaatii eri määrän lukseja kuin iltameditaatioon laskeutuminen, ja väärä valaistus pilaa sekä silmät että tunnelman. Tee siis valinta huolella.

Oli tarpeesi sitten mikä tahansa, löydämme varmasti juuri sinulle sopivan ratkaisun. Olemme keränneet valikoimaamme toinen toistaan kauniimpia luonnonmateriaaleista valmistettuja valaisimia, joten tutustu valikoimaamme ja inspiroitu ihanasta valosta. 

Luonnonmateriaali luo tunnelmaa

Jos haaveissasi on ripustaa kattoon luonnonmateriaalista valmistettu valaisin, olet oikeassa paikassa. Kattolamppu on huoneen suurin valonlähde ja sen vaikutus sisustuksen yleistunnelmaan on todella merkittävä. Kaunis ja laadukas rottinkivalaisin tai lempeä bambuvalaisin on erinomainen valinta. Olemme nimittäin huomanneet, että myös skandinaavisen pelkistettyyn tyyliin ihastuneet suomalaiset kaipaavat usein jonkinlaista lämpöä sisustukseen, ja luonnonmateriaalit ovat tähän tarkoitukseen oivallinen ratkaisu. 

Isommista jalkalampuista ihanin on valikoimamme rottinkinen lattiavalaisin. Jalkalamppu tulee avuksi, kun tarvitset täydennystä huoneen valaistukseen, sillä niitä on helppo siirtää paikasta toiseen. Näyttävä ja suurikokoinen jalkalamppu toimii myös sisustuselementtinä ja sen voi asettaa esimerkiksi nojatuolin pariksi olohuoneen lukunurkkaukseen. 

Jos ostoslistallasi on kuitenkin pienempi valontuoja, suosittelemme Thediä. Tämä ajaton seinävalaisin käy oikeastaan mihin tahansa tilaan. Monikäyttöisyys on yksi tärkeimmistä arvoistamme ja Thedin olemme nähneet niin eteisen seinässä kuin parisängyn kummakin puolin sekä lastenhuoneessa.  Toinen seinälamppumme Bess onkin sitten erityinen rottinkilamppu. Tämä metallista ja rottingista valmistettu taideteos on pieni, mutta sitäkin näyttävämpi. Metallin viimeistely on “poltettua” messinkiä ja valaisin on käsintehty mikä tarkoittaa, että sekä varjostimen väri että koko voivat vaihdella hieman. Seinälamppu on oiva valinta, kun haluat valaista seinäpinnat miellyttävän pehmeästi. 

Suosittelemme lämpimästi myös bambuvalaisimiin tutustumista. Sisustuksessa bambu rinnastetaan usein puuhun ja se pääseekin oikeuksiinsa erityisesti yksiväristen pintojen rinnalla. Meillä on valikoimassamme useita kauniita bambusta valmistettuja valaisimia. Yksi hyvä valinta on Nuppu, moderni ja tyylikäs korilamppu, joka sopii täydellisesti olohuoneen, keittiön tai makuuhuoneen sisustukseen. Toinen suosikkimme on Pallo, näyttävä bambuvalaisin, jonka ympärillä on kaunista läpinäkyvää pellavaa. Pallo jos jokin on täydellinen tunnelmanluoja kotisi sisustukseen. Jos innostuit, katso ihmeessä myös tämä hauska Kaareva bambuvalaisin, joka sopii erinomaisesti boho-henkiseen, eklektiseen sisustustyyliin. 

Muut materiaalit

Kolmas valaisinvalikoimamme luonnonmateriaali on tietenkin puu. Puinen valaisin on takuuvarma ratkaisu tuomaan kotiisi hienostuneisuutta ja tunnelmaa. Se on myös ajaton valinta, joka ei ole sidoksissa ohimeneviin trendeihin ja muodin vaihteluihin. Se  sopii useimpiin sisustustyyleihin ja säilyttää tyylikkyytensä vuosien varrella. Valikoimamme Mangopuu pöytävalaisin on juuri tällainen ajaton suosikki.  Tämä kiehtovasti muotoiltu, mangopuusta valmistettu kaunotar on varustettu puuvillaisella varjostimella, ja se tuo tyyliä ja tunnelmavalaistusta kotisi jokaiseen huoneeseen. Vinkki: pöytälamppu kannattaa sijoittaa niin, että varjostimen keskikohta on silmien tasolla. Silloin valo ei osu suoraan silmiin. Suosittelemme lämmöllä myös myös pientä ja minimalistista Boxia. 

Rottingin, bambun ja puun lisäksi meiltä löytyy muitakin mielenkiintoisia materiaaleja. Harper-pöytävalaisimen jalka on keramiikkaa muistuttavaa ekomix-ainesta, joka pohjautuu kierrätettyihin materiaaleihin. Sylinterin mallinen pellavavarjostin täydentää tämän sulavasti muotoillun tuotteen. Toinen raikas vaihtoehto on  Lavin, jonka jalka on tehty kellertävästä kivitavarasta. Jos et vielä löytänyt mieleistäsi katso myös hiekanvärinen Buddy. Buddy-pöytävalaisimessa yhdistyvät korkea laatu ja tyylikäs muotoilu, ja tämä tehokkaasti joka suuntaan valaiseva pöytävalaisin sopii moniin erilaisiin sisustustyyleihin. Buddy käy erinomaisesti lisävalaisimeksi esimerkiksi pöydälle tai olohuoneen ikkunalaudalle, ja sitä voi käyttää myös yöpöydän valaisimena. Ihana, eikö?

Oi ihana valo

Sisustusvalaistuksen suunnittelu on elintärkeä osa kodin sisustusta, jopa yhtä tärkeä kuin värit ja materiaalit. Oikein valituilla valaisimilla ja niiden harkitulla sijoittelulla luot juuri toivotun ilmeen huoneeseen kuin huoneeseen. Esimerkiksi oikealla värilämpötilalla voit muuttaa tai korostaa haluttua tunnelmaa ja vaikuttaa merkittävästi siihen, miltä tila näyttää ja miltä se tuntuu. Valon määrä ja laatu nimittäin vaikuttavat myös ihmisten mielialaan. Lämmin valo luo lempeän kutsuvan tunnelman,kun taas kylmällä valolla  voidaan korostaa tilan raikkautta ja energisoida. Lämmin valo on omiaan esimerkiksi olohuoneeseen ja makuutiloihin, kun taas kylmempi sävy sopii hyvin keittiöihin, kylpyhuoneisiin tai työtiloihin. 

Kannustamme sinua myös panostamaan valaisimien määrään.  Jos huoneen valaistus on lähes yksinomaan yhden katosta riippun lampun varassa, nurkat jäävät valaisematta ja huone näyttää helposti todellista kokoaan pienemmältä. Jos valaisimet taas ripotellaan eri puolille tilaa, tilan koko hahmottuu ihan toisella tavalla ja yleisvalokin on tunnelmallisempi. 

Mikäli tarvitset apua oikean lamppuvalinnan tekemiseen tai haluat keskustella kotisi valaistusratkaisuista, voit aina kääntyä asiantuntevan henkilökuntamme puoleen. Me autamme mielellämme. Jos löydät mieleisesi valaisimen tai lampunjalan, toimitamme sen nopeasti ja luotettavasti suoraan kotiovellesi. Joskus tuotteen hypistely auttaa tekemään oikean päätöksen, joten olet luonnollisesti myös erittäin tervetullut käymään myymälässämme Parolassa sen aukioloaikoina.



Näytetään kaikki 11 tulosta