Hei! Toukokuussa klassikoiden ja yli 150 euron tilausten toimitusmaksu on 0 euroa.

 

Hiekkatien päässä seisoo vanha maatalo, sen edessä aukeat pellot, takana suojaisa metsä. Toimittaja ja kirjailija Laura Friman ja hänen puolisonsa Lauri Tamminen istuvat Lumikenkätuoleissaan ison puun varjostamalla pihaterassilla. Puutarhassa on harvinaisen hiljaista. Uusperheen neljästä lapsesta paikalla on vain perheen pienin. Hän haluaa heti esitellä vieraalle metsäreunassa pilkottavaa puumajaa.

Salon ja Someron rajalla sijaitseva talo on korona-ajan heräteostos, jonka hurmaavaan pihapiiriin pariskunta rakastui ensisilmäyksellä. Lauran suvussa ei ole ollut kesämökkejä, joten mökkeily, puutarhanhoidosta puhumattakaan, on hänelle täysin uusi aluevaltaus.

”Tämä on nykyään lempipaikkani maailmassa. Laajennan puutarhaosaamistani joka kesä, ja opettelen uutta. Ensin ei ollut edes kesäkukkia, nyt sain jo ensimmäiset omat ruukkuperunat nostettua ja erityisesti kukkien kasvatus kiinnostaa. Mokailen koko ajan paljon, mutta kai siitä oppii!”

Laura kertoo, että kun he näkivät pihan ensimmäisen kerran, omenapuut olivat täydessä kukassa. Nyt ne seisovat hajamielisinä keskipäivän auringossa, kuin työnsä unohtaneena. Vielä ei ole sadonkorjuun aika. 

Matalan kynnyksen puutarhatöitä lukuun ottamatta Laurakaan ei turhaan hoppuile. Hän tekee luovaa työtä, joka on ajoittain kiireistä ja vaativaa. Vastapainoksi tarvitaan joutilaisuutta. 

”Joskus innostun pelaamaan sulkapalloa, mutta muuten en ole ollenkaan puuhastelija. Luen, kirjoitan ja kuuntelen podcasteja.  Laurin pitää koko ajan nikkaroida jotakin, mutta minun juttuni on häpeilemätön laiskottelu.”

Lumikenkätuolit sekä Aulis-rahi hankittiin juuri tällaisia raukeita kesäpäiviä varten. Hämeenlinnassa syntyneelle ja kasvaneelle Lauralle rottinki on yhtä kuin Parolan®.

”Parolan kalusteet ovat kauniita tekemättä itsestään numeroa. Se on hyvin hämäläistä! Minulla on kotona matala Lumikenkä, joka on ihana, mutta mökille halusin korkean selkänojan. Rahiin yhdistettynä se nostaa loikoilun kokemuksen ihan uudelle tasolle.”

Kohta Lauri lähtee sisälle valmistamaan lounasta. Laura nostaa jalat rahille ja alkaa kirjoittaa. Omenasato poimitaan sitten, kun se kypsyy. 

 

Lauran vinkit rentoon puutarhaelämään: 

🌸Lava- ja ruukkuviljely on kesälaiskurin valinta. Helppoa ja palkitsevaa. Yrtit best — uskomatonta luksusta hakea joka aterialle laatikosta omat. 

🌸 Mökillä ei tarvitse tehdä MITÄÄN! Lomahaaste: vietä koko päivä lempituolissa terassilla. 

🌸 Kirjoita puutarhassa päiväkirjaa, vaikka olisit tehnyt niin viimeksi teininä.