Hei! Pääsiäinen myymälässä: avoinna to 28.3. klo 10–17 ja la 30.3. klo 10–15. Muina päivinä suljettu.

Koriste-esineet 

Kauniit, oman maun mukaan valitut koriste-esineet ilahduttavat päivittäin, ja niillä on suuri merkitys koko kodin tunnelmaan ja sisustukseen. Sisustusesineet ovat niitä pieniä ja persoonallisia asioita, jotka luovat kodista juuri sinun näköisesi.  Olipa kotisi sisustus sitten skandinaavinen, romanttinen, japandi-vaikutteinen tai eklektinen, löydät varmasti valikoimastamme silmiäsi miellyttäviä kodin koristeita.

 

Arjen estetiikkaa – käytännöllisiä sisustustavaroita

Usein koriste-esine ei ole vain koriste, vaan myös käytännöllinen ja arkea helpottava esine erityisen kauniissa muodossa. Me Parolassa arvostamme kovasti juurikin tällaista arjen estetiikkaa eli kotiin sopivia käyttötavaroita, jotka kestävät käytön lisäksi myös katsetta. Missiomme on tehdä arjestasi sekä sujuvaa ja että kaunista, ja siksi pyrimme tarjoamaan upeita arjen esineitä, joilla on useampi kuin yksi tarkoitus. Tämän tyyppiset sisustustavarat on suunniteltu käyttötarkoituksensa ehdoilla muotoilusta tinkimättä. 

Miksi esimerkiksi siivousvälineiden pitäisi piilossa kaapin uumenissa, kun ne voivat olla niin sieviä, että ne niitä voi käyttää yhtä hyvin koristeina kuin arkisissa askareissakin? Valikoimamme Olkinen rikkaharja lyhyellä bambuvarrella on hyvä esimerkki tästä. Siivouspäivän päätteeksi voit ripustaa sen koristeeksi seinälle. Myös pyökkipuusta valmistettu vihannesharja on tervetullut lisä esteetikon keittiöön.

Kauniit korimme taas auttavat järjestyksen ylläpitämisessä. Esimerkiksi maissinlehdestä valmistettu vaalea säilytyskori toimii mainiosti kotisi jokaisessa huoneessa viherkasvien ruukun piilottajana, torkkupeittojen säilyttäjänä ja tietenkin seesteisenä sisustuselementtinä. 

 

Vaasit, tarjottimet ja kulhot

Myös erilaiset maljakot, tarjottimet ja kulhot sopivat ajatukseen arjen estetiikasta. Ne ovat samaan aikaan sekä käytännöllisiä sisustustarvikkeita että upeita sisustusesineitä. 

Leikkokukat maljakossa luovat iloa ja kauneutta sekä arkeen että juhlaan. Huolella valittu, oikein kokoinen vaasi korostaa kukkien kauneutta, mutta maljakko toimii sisustusesineenä yksinäänkin.  

On vaikea kuvitella nätimpää koristetta kuin lasinpuhaltaja Antti Torstenssonin käsissä Parolan kierrätyslasista valmistettu Parolan® Pikkuinen riippuva vaasi. Ripusta kaunokainen haluamallasi tavalla ja käytä maljakkona tai led-tuikun kanssa. Tasaisen pohjansa ansiosta pikkuvaasi seisoo tukevasti myös pöydällä. Toimitamme tilauksen mukana neljä eri väristä rottinkirengasta. Sinä voit päättää käytätkö niitä maljakon koristeena tai jossain muussa yhteydessä.  

Katso myös muut vaasimme kuten persoonalliset Elo ja Anney, käsinpuhallettu, rottinkipunoksella koristettu Hyasinttimaljakko sekä vuosina 1911–1976 vaikuttaneen tanskalaisen keraamikon Eva Stæhr-Nielsenin suunnittelema veistoksellinen keramiikkamaljakko

Kulhot kuten puinen Lauha on mainio lisä keittiön esillepanoon tai eteiseen pitämään tärkeimpiä tavaroitasi järjestyksessä. Eteisen kulhosta esimerkiksi avaimet löytyvät helposti ja nopeasti. Tarjottimet puolestaan sopivat niin ruokien ja juomien tarjoiluun kuin tyylikkääksi säilytysalustaksi esimerkiksi pienemmille koriste-esineille.  Katso rottinkinen Uurre, joka tuo kotiisi lämpöä ja maanläheisyyttä sekä hauskamuotoinen, kivitavarasta valmistettu soma Varatalo-tarjotin, jonka näemme kylpyhuoneesessa korujen tai muun pientavaran alustana.

Kauneuden tähden – sieviä sisustusesineitä

Joskus sisustusesine on olemassa vain, koska se on kaunis katsella. Näillä esineillä ei aina ole varsinaista käyttötarkoitusta, mutta niiden merkitystä ei pidä silti vähätellä. Pienet koriste-esineet eivät suinkaan ole turhaa sisustustavaraa, vaan ne on usein valittu huolella ja rakkaudella.

Jos siis etsit sisustustuotteita, joiden olemassaolon tarkoitus on yksin ja ainoastaan esteettinen, meiltä löytyy niitäkin.  Ajattelemme, että pienet sisustusesineet ovat kuin kodin koruja. Ne kaunistavat, korostavat ja ilahduttavat. Esimerkkinä tästä toimivat mangopuusta kaiverretut hauskat koristepallot, jotka sopivat kaikenlaiseen kodin sisustukseen.

Hauska bambunlehdestä valmistettu viuhka taas on boheemin kodin must have-koriste, josta saat mielenkiintoisen yksityiskohdan mihin tahansa kotisi huoneeseen. Voit koristaa viuhkalla seinääsi tai laittaa sen esille lempivaasiisi.

Meiltä löytyy myös kauniita koristeita jouluun ja muihin juhliin. Suosittelemme muun muassa beigeä, pisaranmallista paperiornamenttia, joka on alun perin joulukoriste, mutta ajattoman kauneutensa vuoksi sopii mielestämme yhtä hyvin mihin tahansa juhlavaan kattaukseen. 

Kysy lisää

Tutustu verkkokauppamme upeisiin koriste-esineisiin, joista mainitsimme tässä vain osan. Meiltä löytyy myös kynttilänjalkoja, pieniä peilejä sekä rottinkirenkaita, joiden ympärille voit rakentaa upea kranssin, 

Jos löydät verkkokaupastamme mieleisiä sisustustarvikkeita, toimitamme ne nopeasti ja luotettavasti suoraan kotiovellesi. Mikäli sinulla on jotain kysyttävää, kaipaat lisää vinkkejä tai vaikka vain inspiraatiota, olet aina tervetullut kääntymään asiantuntevan henkilökuntamme puoleen. Voit ottaa yhteyttä puhelimitse tai sähköpostitse, mutta olet myös erittäin lämpimästi tervetullut käymään myymälässämme Parolassa sen aukioloaikoina. Me autamme mielellämme. 



Näytetään tulokset 1–20 / 56