Oman rauhan julistus




Tässä se nyt on: joulu.


Täällä Parolassa se kuulostaa mm. tältä:

Minä keitän riisipuuron. Luumusoppa on tuossa. Kuka sai mantelin? Muista toivoa!

Katsokaa te Joulupukin kuumaa linjaa. Ihana tämä Lumiukko. Kattaisitko sinä pöydän? Täytyy tarkistaa kinkkumittari. Asettelisitko juustot tarjottimelle? Vaihdetaan juhlavammat servetit. Mitenkäs nämä kukat ja kynttilät pitäisi asetella?

Tip tap tip tap! Säestäisikö joku? Hei nyt se pukki kolkuttaa! Hirveästi lahjoja, ollaanpa me oltu kilttejä. Mitä siellä oli? Anna kun katson. Ihana idea! Kiitos. Totta kai mummi auttaa. Rakennetaanko heti?

Nyt maistuisi kahvi. Muistatko mihin laitoin mummon antamat kupit? Juu, pelataan samalla UNOa. 

Onko sauna lämmin? Pyyhkeitä on täällä. Kokeillaanko uutta löylytuoksua? 

Nyt voisi koota pienen maistelulautasen. Ota tästä, minä autan. Monelta elokuva alkaa? Tehdäänkö palapeliä? Minttukonvehdit minulle!

Mummi lukee mielellään iltasadun. Tarvitsetteko lisää tyynyjä? Hyvää yötä rakas!


Ihanan elämänmakuista. Mutta aikamoista. 


Joulun parhaita puolia on seurata lapsen lapseni joulunviettoa, kun kaikki on pienelle vielä jännittävää ja taianomaista. Mutta suosikki hetkeni koittaa vasta, kun talo hiljenee. Silloin ympäriltä kuuluu vaimeaa tuhinaa yhden nukahtaessa kesken elokuvan ja toisen lueskellessa uutta kirjaa. Riemu vaihtuu rauhaan.


Silloin istahdan isän taivuttamaan riippukeinuun ja kelaan koko illan läpi mielessäni kaikessa rauhassa. Sillä vaikka hetki meni jo, en aina ehdi nauttia siitä kaiken hässäkän keskellä. Kun ruumis pysähtyy ja mieli hidastuu, sielukin ehtii mukaan. 


Hyvää ja rauhaisaa joulua sinulle ystävä. Parola kuittaa.