Parolan Rottinki Oy:n historiaa
![]() omaa tuotantoa -70 luvulta |
Parolan Rottinki Oy
historiasta nykypäivään
Parolan Rottinki Oy:n historia alkaa vuodesta 1967, jolloin Aulis Herranen perusti yhdessä puolisonsa Toini Herrasen kanssa Hattulan kunnan Parolan kylään Kanunginmäkeen vanhan omakotitalon alakertaan rottinkikalusteita myyvän ja valmistavan yrityksen nimellä Tmi Aulis Herranen. Toimitiloissa oli alun perin ollut autokorjaamo, jonka tiloissa pariskunta aloitti. Alku oli nihkeää ja yrittäjät tekivät kalusteita kahdestaan lähes yötä päivää, pikkutyttären leikkiessä rottinkiraaka-aine pinojen keskellä välillä jopa torkahtaen punosnauhojen sekaan. Auliksella ja Toinilla oli vahva käsityötausta ja molemmat olivatkin aloittaneet rottinkihuonekalujen teon jo nuoruudessaan.
Ahkera työ tuotti tuloksia, kaupankäynti vilkastui ja yrittäjäpariskunta opetti ja palkkasi uusia kädentaitajia työhön kalusteiden valmistukseen. Samaa tahtia kuin palkattiin lisää työntekijöitä, laajennettiin myös puutalon alakertaan lisää työtilaa ja rakennutettiin kokonaan uutta työtilaa pala kerrallaan vanhan talon kylkeen. Parhaimpina vuosina työntekijöitä oli lähes kaksikymmentä. Tuotteiden työ oli vaiheistettu niin, että ensin tehtiin tuotteen runko, sen jälkeen pinnoitettiin piiskarottingilla istuin ja selkänoja. Pöydissä tehtiin lehtihylly ja liitoskohdat sidottiin rottinkinauhalla piiloon. Myös verhoilut tuoleihin tehtiin aluksi itse, mutta myöhemmin määrien lisääntyessä ne teetettiin alihankkijoilla.
Vuosi 1986 oli muutosten vuosi. Raaka-aineen maahantuoja ilmoitti, ettei Indonesian hallitus salli enää pelkän rottinkiraaka-aineen myyntiä, vaan rottingin vienti Indonesiasta olisi mahdollista vain valmiina kalusteina. Indonesiasta löytyi kuitenkin luotettava rottinkikalusteita valmistava tehtailija, minkä jälkeen alkoi yrityksen toiminta maahantuonnin parissa. Yritystoiminnan laajennuttua yritysmuoto vaihtui ensin kommandiittiyhtiöksi ja viimein 90-luvulla syntyi nykyinen Parolan Rottinki Oy. Toiminnan muuttuessa maahantuontiin myös varastointitilan tarve laajeni. Aluksi yritys vuokrasi vastapäisen maatilan navetan ylistä tuotteiden lisäsäilytykseen, kunnes vuonna 1996 yritys osti varastohallin Merventien varresta Hitsaajantien päädystä ja rakennutti toisen varastohallin viereen. Koko yritys muutti kyseisiin tiloihin vuonna 1997, joissa yritys toimii edelleen. Tänä päivänä yritys toimii toisessa sukupolvessa, Aulis ja Toini Herrasen tyttären Anitta Herrasen luotsatessa osakeyhtiötä. Viime vuonna joukkoon on liittynyt jo kolmas sukupolvi Anitta Herrasen nuoremman pojan Erno Liukkosen tullessa mukaan myyntitiimiin.
Parolan Rottinki Oy jatkaa toimintaansa edelleen Parolassa vaalien samoja perinteitä ja laatua, joista yritys on tullut tunnetuksi jo yli 40 vuoden toimintahistoriansa aikana. Mallistoa on laajennettu voimakkaasti ja uusista rottinkilajikkeista tehtyjä tuotteita on otettu myyntiin. Lisänä mallistoon on otettu umpipuiset mangopuusta valmistetut kalusteet, joissa on esimerkiksi rottinkisia vetolaatikoita. Näin tuotevalikoimasta löytyy kaiken kattava sisustuskokonaisuus kotiin tai kesäasuntoon erilaisine ruokailuryhmineen ja sohvakalustoineen. Alkuperäisistä malleista on mukana vielä suurin osa ja ne ovatkin tulossa nyt uudelleen muotiin niin sanottuna vintage-mallistona. Näistä esimerkkeinä vuosikausien suosikkimallit Lumikenkä-tuoli ja Riippukeinu.




